Lähettäjä: Valo Marja-Liisa TEM Lähetetty: 18. kesäkuuta 2017 9:20 Vastaanottaja: Kirjaamo TEM Aihe: Lausunto kirjattavaksi / Lastensuojelun Keskusliitto ry / VL: Lausunto HE laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista jne Lähettäjä: QuestBack [mailto:noreply@questback.com] Lähetetty: 16. kesäkuuta 2017 14:28 Vastaanottaja: Valo Marja-Liisa TEM Aihe: Lausunto HE laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista jne * Vastaajataho * järjestö * Vastaajatahon virallinen nimi * Lastensuojelun Keskusliitto ry * 1 luku Yleiset säännökset, kommentit: * Keskusliitto esittää yleisinä huomioina: Lastensuojelun Keskusliitto on ottanut kantaa sote-uudistuksen valmistelun yhteydessä lastensuojelun palvelujen integraatioon. Keskeistä on, kuinka hajanaisessa tuotantorakenteessa voidaan saavuttaa palveluiden integraatio niin, ettei palvelukatkoksia tule. Myös riittävästä valvonnasta on huolehdittava. Omavalvonta yksinään ei riitä takaamaan palvelujen laatua ja tasa-arvoisuutta. Myös valinnanvapaus on asia, johon on suhtauduttava kriittisesti valtaväestönkin kohdalla. Näin ollen ei ole realistista ajatella, että kovinkaan moni maahanmuuttaja pystyisi valitsemaan laajasta palvelukirjosta itselleen parhaiten kotoutumisen tukemista tukevat palvelut. Monet uudistuksissa epäselväksi jääneet asiat askarruttavat myös maahanmuuttajien palveluiden kohdalla. Tällä hetkellä on vaikea arvioida, miten palvelut tulevat toteutumaan maakuntahallinnossa. Keskeistä on, että muutoksessa luodaan selkeät vastuut kotouttamisen toteuttamisessa. Tähänkin saakka eri viranomaisten yhteistyössä on ollut parantamisen varaa, mutta uudessa tilanteessa palvelut hajoavat aivan uudella tavalla. Palveluohjauksella tulee olemaan entistä suurempi merkitys. Esitys lähtee siitä, että maakunnalla on vastuu kotouttamisen kehittämisestä, suunnittelusta ja seurannasta. Maakunnille asetetaan melkoiset odotukset, kun sen tulee esimerkiksi sovittaa yhteen kotoutumiskoulutus muiden kasvupalveluiden sekä kansallisen koulutusjärjestelmän kanssa siten, että maahanmuuttajille olisi tarjolla työllistymistä ja ammatillista osaamista edistäviä palvelupolkuja. Esityksessä uskotaan, että esitys edistää myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ja erityistä tukea tarvitsevien kotoutumista, vieläpä perhelähtöisesti ja kaikkien perheenjäsenten tilanteet ja tarpeet huomioiden. Tällä hetkellä on vielä vaikea nähdä, miten tuo tulee käytännössä tapahtumaan. Keskusliitto ottaa kantaa lähinnä ilman huoltajaa tulleita lapsia koskeviin ehdotuksiin. Ohessa lausunnon kantojen tiivistys: • Oleskeluluvan saamisen jälkeen tapahtuva asumispaikan ja -muodon valinta on merkittävä päätös, joka määrittää ilman huoltajaa tulleen lapsen ja nuoren lapsen tulevaisuuden elämää jatkossa. Niinpä silloin tulee tehdä huolellinen ja yksilöllinen lapsen edun arviointi ja määrittely, joka on läpinäkyvä, mallinnettu, johdonmukainen ja kaikkialla maassa yhtenäinen. • On hyvä, että ilman huoltajaa tulleen lapsen perheeseen sijoittamista säädellään nyt viittaamalla perhehoitolain säädöksiin. Lakiluonnos esittää kuitenkin, että myös nykyinen yksityismajoitus olisi jatkossakin mahdollista. Keskusliitto näkee, että kaksi rinnakkaista mallia ei ole perusteltua. Useimmilla ilman huoltajaa tulleilla on taustallaan vaikeita kokemuksia, ja heitä hoitavat perheet tarvitsevat valmennusta ja tukea yhdenvertaisesti. • Monet ilman huoltajaa tulleet tarvitsevat jälkihuollon tukea pystyäkseen siirtymään itsenäiseen elämään. Heidän kotoutumiseensa tulee ja kannattaa panostaa. Alaikäisten asuinyksiköissä tulee olla riittävä henkilöstömitoitus, kuten perheryhmäkodeissa on (lastensuojelulain 58§ - 60 §. Tukiasuntola-mallia vastaanoton puolelta ei ole hyvä tuoda kotoutumislakiin. Perheryhmäkodin jälkeen tulee nuoria tukea itsenäistymiseen lastensuojelulain 76 §:n mukaiseen jälkihuoltoon rinnastettavien tukitoimien avulla, ei sosiaalihuoltolain 21 §:n kautta. • Perheryhmäkotien valvonta ehdotetaan jätettäväksi maakuntien vastuulle. Keskusliitto ehdottaa, että perheryhmäkotien valvonta määriteltäisiin Valtion lupa -ja valvontaviraston vastuulle, samoin kuin esimerkiksi lastensuojelulaitosten toiminta. * 2 luku Kotoutumista edistävät palvelut, kommentit: * Kotoutumissuunnitelmien tekeminen: Esitysluonnos toteaa, että kunnissa on tehty varsin vähän alkukartoituksia ja kotoutumissuunnitelmia. Tämä on huolestuttavaa ja osoittaa, että kotouttaminen mielletään käytännössä edelleen lähinnä työttömien työnhakijoiden asiaksi. Käytännössä myös ilman huoltajaa tulleille ilmeisesti tehdään kotoutumissuunnitelmat pitkälti TE-toimistossa, vaikka kunnan tulisi vastata niiden samoin kuin perheiden kotoutumissuunnitelmien laatimisesta. On hyvä, että turvapaikanhakijoina tulleiden oleskeluluvan saaneiden kohdalla alkukartoituksen tekemisestä tulee velvoittavaa, ja että maakunta tekee tämän sosiaalipalveluna yhteistyössä kunnan kanssa (11 §). Myös kotoutumissuunnitelmien tekemiseen muille kuin työttömille työnhakijoille tulee kannustaa entistä enemmän. * 3 luku Kotoutumisen edistäminen maakunnassa, kommentit: * Kuntiin ohjaaminen, erityisesti ilman huoltajaa tulleen kuntapaikan ja asumismuodon valinta: Keskusliitto haluaa ilmaista huolensa siitä, miten kansainvälistä suojelua saavien (ja muiden turvapaikanhakijoina tulleiden oleskeluluvan saaneiden) ohjaaminen kuntiin tulee järjestymään jatkossa. Esitys ei sisällä kattavaa analyysiä siitä, mikä voisi olla kotoutumista parhaiten edistävä malli. Esitys kuvailee tilannetta, jossa Maahanmuuttovirasto on joutunut ottamaan vastuuta kuntiin ohjaamisesta suurten turvapaikanhakijamäärien myötä. Malli on muodostunut lähinnä käytännön ongelmien ratkaisemiseksi, ja sen piti olla väliaikainen. Tarvittaisiin selkeämpää analyysia siitä, miksi maakuntien tehtäväksi tulee uuden esityksen mukaisesti vain kiintiöpakolaisten kuntiin ohjaus. Luonnos (tai erilliset kuntaan ohjaamista koskevat säädösehdotukset) ehdottaa vain kiintiöpakolaisten kohdalla maakunnan ja kunnan sopimuksen velvoittavuutta. Muiden kohdalla sopimus tehtäisiin vain, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. On vaikea kuvitella, miksi ilman huoltajaa tulleiden tai lapsiperheiden kuntaan ohjaaminen sovitusti ei olisi tarpeellista. Ainakin ilman huoltajaa tulleet tulisi mainita ryhmänä, joiden kuntaan ohjaaminen tulee maakunnalle velvoittavaksi. Vastaanottovaiheessa ilman huoltajaa tulleita varten on monenlaisia asumismuotoja, ja muutoksia tapahtuu jatkuvasti vastaanottokapasiteetin lasku- ja nousuvauhdin mukaan. Turvapaikanhakijamäärien äkillisen kasvun johdosta on saatettu joutua sijoittamaan lapsia ja nuoria ilman perusteellista lapsen edun arviointia. Kun lapsi saa oleskeluluvan, on olennaista pysähtyä miettimään, mikä on kyseiselle lapselle parasta. Missä asuminen, hoiva ja huolenpito järjestetään, on lapsen tulevaisuuden kannalta merkittävä päätös. Lapsen edun arviointi ja määrittely täytyy tehdä jokaiselle lapselle yksilöllisesti. Tämä vaihe pitäisi olla läpinäkyvä, mallinnettu, johdonmukainen ja kaikkialla maassa yhtenäinen. Tällä hetkellä ei ole selvää, miten ilman huoltajaa tulleen kuntapaikan valinta ja siihen liittyvä asumismuodon valinta tapahtuu. Myöskään käsillä olevan lakiluonnoksen perusteluosiossa ei käsitellä tätä lapsen kannalta tärkeän päätöksen tekemistä. Asumisen ja tuen muotoja kuvaillaan, mutta sitä ei selvennetä, ketkä ja mitkä tahot osallistuvat kuntasijoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon, tai millaiset lapsen tarpeista riippumattomat seikat vaikuttavat kuntapaikan ja asumisen ja tuen muodon valintaan. ELY-keskus on tehnyt tähän saakka päätöksen hakemuksen perusteella. Miten tarkkaan hakemuksesta käy ilmi lapsen tilanne ja tarpeet, järjestetäänkö aina jonkinlainen verkostokokous, jossa punnitaan vaihtoehtoja? Miten toimitaan, jos yhteistä näkemystä lapsen edusta ei heti löydy? Esimerkiksi Maahanmuuttoviraston edustajille kirjaamien ohjeiden mukaan edustaja hakee yhdessä ryhmäkodin kanssa lapselle kuntapaikkaa ja allekirjoittaa kuntapaikkahakemuksen. Ohjeiden mukaan tässä yhteydessä järjestetään verkostokokous, jossa on edustettuna ryhmäkoti, kunta, edustaja ja lapsi. Keskusliiton haastattelemien edustajien mukaan he eivät ole olleet tällaisissa kokouksissa mukana, eivätkä ole edes nähneet kuntapaikkahakemusta, saati allekirjoittaneet sitä. Verkostokokouksia, joissa punnitaan lapselle tai nuorelle sopivaa kuntaa ja asumismuotoa, järjestetään tiettävästi ainakin joissain kunnissa. Käytännöt vaikuttavat kuitenkin vaihtelevan kunnittain ja asumisyksiköittäin. * 5 luku Valtion kotoutumista edistävät toimet, kommentit: * Erityiskustannusten korvaamisesta luopuminen: Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan siitä, että valtion kunnille maksamista erityiskustannusten korvaamisesta luovutaan. Sosiaali- ja terveyden huollon erityiskustannusten korvaus siirrettäisiin yleiseen valtionosuuteen ilman, että on selvitetty toimenpiteen vaikutuksia riittävästi. On pelättävissä, että tämä voisi paitsi heikentää maahanmuuttajien palvelujen saatavuutta, myös entisestään vaikeuttaa kuntapaikkojen löytymistä niin pakolaisille kuin oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoina tulleillekin. Esimerkiksi kiintiöpakolaisten joukossa on haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, joiden tarvitsemat palvelut ovat saattaneet muodostaa tuntuvan osan pienen kunnan sosiaali- ja terveysmenoissa. Ilman huoltajaa tulleiden jälkihuollon kulut ovat olleet juuri näitä valtion kunnille korvaamia erityiskustannuksia. Nuoret eivät ole tähänkään saakka saaneet riittävästi näitä toimenpiteitä, sillä kaikki kunnat eivät ole järjestäneet näitä. Opetusalalla puolestaan esimerkiksi valmistavan opetuksen ja erityisopetuksen kustannukset ovat kuuluneet erityiskustannuksina korvattavien piiriin. Miten jatkossa taataan, että kunnat/maakunnat järjestävät riittävästi näitä toimenpiteitä? Perheryhmäkotien valvonta: Lain valmistelua pohjustamaan teetetty esiselvitys ilman huoltajaa tulleiden asumisen hallinnoinnin järjestämistä päätyi siihen, että pitkällä tähtäimellä lapsen edun mukainen ratkaisu olisi siirtää nämä asiat osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä ei ilmeisesti ollut mahdollista vielä tässä yhteydessä. Tämä lienee perusteluna siihen, perheryhmäkotien valvonta ehdotetaan jätettäväksi maakuntien vastuulle, vaikka esimerkiksi lastensuojelulaitosten toiminta tulee Valtion lupa -ja valvontaviraston vastuulle. Kyseinen uusi valvontavirasto on otettu kuitenkin mukaan myös kotouttamislain luonnokseen: 38 § mukaan Valtion lupa -ja valvontavirasto vastaisi toimialaansa kuuluvissa asioissa maahanmuuttajien kotoutumista edistävien ja tukevien palveluiden suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta. Keskusliitto ehdottaa, että myös perheryhmäkotien valvonta määriteltäisiin uuden valvontaviraston vastuulle. Näin korjattaisiin epäjohdonmukaisuus, joka on aina vallinnut perheryhmäkotien valvonnan suhteen. Aluehallintovirastojen rooli valvonnassa on jäänyt epäselväksi, ja ELY-keskukset ovat toimineet toisen toimialan ohjaajina ja valvojina, mihin Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti huomiota tarkastuksessaan (minkä käsillä oleva ehdotuskin tuo esille, s. 35). Ilman huoltajaa tulleiden asumisen valvonnan jättäminen maakuntien omavalvontaohjelman varaan ei ole yhdenvertaisuuden näkökulmasta perusteltua. Valvonta tulisi olla yhdenmukaista eri lapsiryhmiä majoittavien laitosten ja palvelujen osalta. * 6 luku Ilman huoltajaa maassa asuvaa lasta koskevat säännökset, kommentit: * Perhemajoitus: On hyvä, että ilman huoltajaa tulleiden perhehoitoon esitetään sovellettavaksi, mitä perhehoitolaissa (263/2015) säädetään (40 §). Lakiin kuitenkin luotaisiin kaksi rinnakkaista muotoa asua perheessä, sillä myös nykyisen kaltainen yksityismajoitus jäisi vaihtoehdoksi (40 § 3. mom. yksityisesti sijoitetusta lapsesta). Keskusliiton mukaan nykykäytännön mukaista yksityismajoitusta ei ole syytä jatkaa. Sukulaisperheissä elävien lasten tilannetta ei seurata tai perheitä tueta riittävästi. Lakiesityksen viittaus lastensuojelulain 81 §:ään ei muuta tilannetta ratkaisevasti. Perheeseen sijoittaminen ei ole paras ratkaisu kaikille, ja päätös siitä tulee tehdä huolella ja harkiten. Lapsi saattaa ilmaista haluavansa sukulaisperheeseen, mutta todellisuudessa tarvitsisikin vankempaa tukea. Sukulaisperhe puolestaan voi kokea velvollisuudekseen ottaa lapsi, vaikkei tosiasiassa pysty sitoutumaan riittävästi lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Lasten taustoista johtuen tehtävä voi olla vaativa, ja lapsi ja perhe voivat tarvita tuekseen myös ammattilaisia. Suomalaisperhe voi olla kotoutumisen kannalta paras ratkaisu, muttei se takaa onnistumista; perheissä ei välttämättä osata ajatella realistisesti, mitä edessä voi olla. Jos perhesijoitus joudutaan purkamaan, tämä on lapselle raskas hylkäämiskokemus herkässä vaiheessa kotoutumista. Jälkihuolto: LSKL kiittää siitä, että jälkihuollon merkitystä pyritään tuomaan lakiluonnoksessa esille entistä paremmin. Epäselväksi kuitenkin jää, onko tarkoitus luoda kaksi erilaista tapaa järjestää jälkihuolto. 39 § mainitsee lastensuojelun jälkihuoltoon rinnasteiset palvelut, ja perusteluosio myös kuvailee lastensuojelun 76 §:n mukaisia jälkihuollon toimia. 41 § kuitenkin tuo mukaan sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaisen tuetun asumisen. Keskusliiton näkemyksen mukaan kotouttamislaissa tulee viitata lastensuojelulain jälkihuoltoon (76 § ja esityöt), eikä sosiaalihuoltolakiin. Kuntia tulee kannustaa järjestämään ilman huoltajaa tulleille riittävää jälkihuollon tukea. Keskusliitto pitää esitettyä 41 §:ää ongelmallisena, koska se toisi kotoutumislain piiriin vastaanottolain puolelta ryhmä- ja perheryhmäkoteja merkittävästi heikommin resursoidut tukiasumisyksiköt. Laitosmaisissa yksiköissä voisi asua jopa 21 ikävuoteen saakka. Tämän tulisi kuitenkin olla väliaikainen vaihe, ja nuorille pitäisi tarjota sen sijaan vahvaa tukea itsenäiseen asumiseen. Toinen ongelma on tuetun asumisen ikärajan laskeminen 17 vuoteen. Luonnoksen perustelujen mukaan perheryhmäkotia kevyempää majoitusta tarvittaisiin 17- vuotiaina maahan tuleville. Ei kuitenkaan voida kategorisesti todeta, ettei heidän etunsa mukaista olisi asua perheryhmäkodissa. Nuoret tarvitsevat riittävästi resursoidun yksikön, kunnes tulevat täysi-ikäisiksi, ja sen jälkeen vahvan itsenäistymiseen ohjaavan jälkihuollon tuen. On huomattava, että lastensuojelulain mukaisen jälkihuollon järjestämiseen jo 17-vuotiaalle ei ole estettä, jos se on perusteltua nuoren kannalta. Jos laki mahdollistaa kustannuksiltaan edullisemman kohtelun, sitä valitettavasti myös käytetään. Vastaanottolaki mahdollistaa 16-vuotiaiden majoittamisen suurempiin tukiasumisyksiköihin, joissa on merkittävästi vähemmän henkilökuntaa kuin ryhmäkodeissa. Vastaanottolain 17 § mukaan näin voidaan tehdä, jos se on nuoren kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Tästä on kuitenkin tullut yleinen käytäntö. Kun nuori täyttää 18, hän ei muutu yhdessä yössä itsenäisesti pärjääväksi - etenkään, jos on ollut maassa vasta vähän aikaa. 39 §:n 2 mom. mukaan nuori voi olla tekstissä lueteltujen tukitoimenpiteiden piirissä kunnes täyttää 21 vuotta. Nuoren ei siis tarvitsisi muuttaa pois perheryhmäkodista heti, kun täyttää 18 vuotta. Nykylakikin sallisi tämän, mutta kuntia on ohjeistettu niin, että nuoren täytyy muuttaa. Päivi Tämän palvelun tuottaa www.Questback.com - Questback Essentials