Lausuntopalvelu.fi

Finanssiala ry (FA) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto rikosvahinkolakia koskevasta arviomuistiosta. FA pitää arviomuistion johtopäätöksiä perusteltuina seuraavin huomioin:   

Tämänhetkinen laki mahdollistaa tilanteen, että henkirikoksessa läheisen menettänyt ei tule saamaan oikeuden määräämiä korvauksia, sillä kärsimyskorvaus on henkilökohtainen velka. 20 vuoden velkomissuhde oman perheenjäsenen surmaajaan ei salli eheytymistä ja toipumista menetyksen jälkeen. Jo oikeudenkäynnin alkaessa asianajajat tietävät huomauttaa läheiselle, että kärsimyskorvauksia ei todennäköisesti tulla saamaan, sillä pääsääntöisesti henkirikoksen tekijät ovat varattomia. Lähtökohtana tällainen käytäntö syrjii läheisiä, ja lisäksi aiheuttaa lisätraumatisoitumista, koska uhrin läheisten on oltava ulosoton kautta säännöllisesti yhteydessä tekijään (vaikkakin kirjallisesti, mutta se on hyvin konkreettinen muistutus henkirikoksesta). On myös otettavaa huomioon se, että läheiset eivät aina uskalla hakea korvauksia tekijältä pelon vuoksi, tai koska prosessi on liian raskas.

Korvausten hakeminen henkirikoksen tekijältä on epäinhimillistä.  

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Muutosehdotukset ovat kannatettavia ja perusteltuja. Rikoksen uhrin näkökulmasta on sitä parempi, mitä vähemmän tämän tarvitsee olla tekemisissä rikoksen tekijän kanssa. Korvausten periminen rikoksen tekijältä on usein raskasta ja voi siten pitkittää uhrin kärsimystä. Korvauksen saaminen ei saisi myöskään olla riippuvainen rikoksen tekijän tulotasosta tai varallisuudesta. Rikoksen uhrin kannalta olisi aina parempi, mitä enemmän hänellä olisi mahdollisuus saada korvaukset suoraan Valtiokonttorista. Myös Valtiokonttorista saatavien korvausten enimmäismäärää on syytä tarkastella uudelleen.  

Rikosvahinkolain tarkoituksena on turvata rikoksen uhrin asemaa ja tukea selviytymistä tapahtuneen rikoksen jälkeen. Rikoksista tuomitut ovat valitettavan usein elämäntilanteessa, jossa heillä ei ole kykyä suorittaa oikeuden tuomitsemia korvauksia uhreille. Siksi rikoksen uhriksi joutuneen kannalta on tärkeää, että Suomessa on oikeudenmukaiseksi koettu ja toimiva järjestelmä, josta rikoksella aiheutetut vahingot varsin laajasti korvataan valtion varoista. 

Tällä hetkellä rikosvahinkolain nojalla korvattavien vahinkojen ala on suppeampi ja maksettavat korvaukset selvästi pienempiä, kuin oikeuden vahingonkorvauslain nojalla tuomitsemat korvaukset. Jos tuomittuja korvauksia ei saada perittyä rikoksentekijältä, joutuu uhri korvausten määrän osalta epäedullisempaan asemaan rikosvahinkolain nykyisen, joiltakin osin selvästi matalamman korvaussuojan vuoksi. Tämä ei ole uhrin tai rikoksen kautta surmansa saaneen läheisten oikeusturvan kannalta perusteltua.

THL:n näkemyksen mukaan rikosvahinkolain korvaussuojaa tulee siten lähentää vahingonkorvauslain mahdollistaman suojan kanssa. Kuten arviomuistiossa todetaan, mahdollisimman suuri yhdenmukaisuus vahingonkorvauslain nojalla tuomittavien korvausten kanssa oli aikanaan myös rikosvahinkolain säätämisen peruslähtökohtana. Tästä lähtökohdasta on viime vuosina etäännytty ja tilanne tulee nyt korjata.


 

Oikeusrekisterikeskus (ORK) yhtyy arviomuistiossa esitettyyn käsitykseen, että rikoksen uhrin tai surmansa saaneen läheisen näkökulmasta korvausten perintäprosessi on useimmiten pitkäkestoista ja raskasta. Lisäksi rikoksen uhrin tai surmansa saaneen läheisen hyväksi tuomittuja korvauksia saadaan harvoin perityksi rikoksentekijältä täysimääräisesti. 

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen on traumaattinen tapahtuma, joka aiheuttaa uhrille sekä hänen läheisilleen voimakasta inhimillistä kärsimystä. Lapseen kohdistunut seksuaalirikos lisää riskiä myös myöhempään somaattiseen ja psyykkiseen sairastumiseen. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, joista on tallennettua kuvamateriaalia (CSAM) ovat lapselle erityisen traumatisoivia. Uhrille pelkästään tietoisuus siitä, että häneen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta on kuvatallenne ja pelko sen mahdollisesta leviämisestä ja sen mahdollinen ikuinen kierto verkossa on psyykkisesti erittäin raskasta ja traumaattista. Uhri ja uhrin läheiset joutuvat kuvamateriaalin levitessä verkossa toistuvasti uhrin asemaan. Lapsiuhrin saavuttaessa täysi-ikäisyyden voi hän toistuvasti joutua asianomistajaksi seksuaalirikosasiassa aina kun verkossa uhrista kiertävä CSAM kuvamateriaali tulee poliisin tietoon.  

Suojellaan Lapsia ry kokee että rikosvahinkolaissa tulisi huomioida enemmän erilaisten rikosten uhrien tarpeet, kuten CSAM- rikoksien uhrien kohdalla, jossa uhriutuminen voi olla toistuvaa ja kestää vuosia. Tämä tulee huomioida muun muassa mahdollisissa tasokorotuksissa ja maksusitoumuksessa. Suojellaan Lapsia ry painottaa, että lapsiuhrin läheisten pitkittynyt oikeus vahingonkorvaukseen, myös kärsimyskorvaukseen tulisi huomioida. Kuten huomioitu myös arviomuistiossa, voi kärsimyskorvaus kattaa laajemmin uhrin läheisen tarpeita, ja sen laajentaminen on myös symbolisesti tärkeää. Kärsimyskorvaus tulisi laajentaa ei ainoastaan surman saaneensa uhrien läheisille, vaan myös muiden vakavien rikosuhrien läheisille. 

Eduskunnan oikeusasiamies on kehottanut kahdessa kanteluratkaisussaan poliisia kiinnittämään huomiota sekä lapsien tekemiksi epäiltyjen, että lapsiin kohdistuneiden rikostenesitutkintojen kestoon (ratkaisut 1084/2019 , 3462/2019). Oikeusministeriöntyöryhmän laatiman raportin (2018) mukaan viiveet lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla ovat pidempiä kuin aikuisten, keskimäärin lähes kaksi vuotta. Pitkittyneen rikosprosessin aikana, kuin myös sen jälkeen, tukea tarvitsee koko perhe. Huoltajien jaksaminen on ensisijaista lapsiuhrin toipumisessa ja tavalliseen arkeen palaamisessa. Lapsiuhrin huoltajien tuen saaminen on myös tärkeää lapsen toipumisen kannalta. Täten mahdollisen maksusitoumuksen tulee myös kattaa uhrin läheiset.  

Asianajajaliitto esittää jäljempänä yksilöityjä muutoksia rikosvahinkolakiin (RVL). 

ks. alla 

Korvaus ja sen suuruus on epäillyn/tekijän/tuomitun tuloista ja varallisuudesta riippuvainen, mikä sotii yhdenvertaisuuslakia, perustuslakia ja ihmisoikeuksia vastaan.  Myös se, että korvaus ei aina vastaa vahingonkorvausta on epäoikeudenmukaista.  Pahoinpitelyn aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä tulisi myös säätää korvaus. 

Vakuutusoikeuden tehtävänä on tuomioistuinlain 7 luvun 1 §:n mukaan toimia toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuimena sille lain nojalla kuuluvissa asioissa.  Kuten arviomuistiossa todetaan Valtiokonttorin rikosvahinkoa koskevassa asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta vakuutusoikeudelta. Rikosvahinkoasioiden muutoshakemusten määrät ovat viime vuosina vähentyneet (vuonna 2019 saapui 124 asiaa, vuonna 2020 137 asiaa ja vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä on saapunut 55 asiaa).  Muutosprosentti vakuutusoikeuden ratkaisemisissa rikosvahinkoasioissa on vaihdellut vuosittain noin 10 - 12 prosentin välillä.   Ottaen huomioon vakuutusoikeuden tehtävä ja se, että vakuutusoikeus lainkäyttäjänä soveltaa säädettyä lainsäädäntöä, ei tässä lausunnossa oteta kantaa ehdotettuihin muutoksiin muilta osin kuin muutoksenhaun näkökulmasta.  

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Valtiokonttorin näkemyksen mukaan rikosvahinkolain tarjoama korvaussuoja rikoksen uhrille on nykyisellään varsin kattava eikä laajemmille muutoksille ole tarvetta. Enimmäiskorvauksia koskeva sääntely on sujuvoittanut ja yhdenmukaistanut korvauskäsittelyä sekä lisännyt korvausmäärärahan ennakoitavuutta. Koska enimmäiskorvausten määrät eivät kuitenkaan välttämättä ole kaikilta osin linjassa rikosten törkeysasteen kanssa, voidaan niiden tasoa sekä keskinäistä suhdetta harkita. Erityisesti törkeän väkivaltarikoksen uhrille myönnettävän kärsimyskorvauksen enimmäiskorvauksen taso vaatii Valtiokonttorin käsityksen mukaan tarkastelua.

Merkittäviä vahinkoja kärsineen aseman parantamiseksi Valtiokonttori pitää kannatettavana ehdotusta enimmäiskorvauksen rajoittamisesta koskemaan vain aineettomia vahinkoja. Myös perusvähennyksen poistamista koskeva ehdotus on Valtiokonttorin näkemyksen mukaan perusteltu. Sen sijaan arviomuistiossa ehdotettu maksusitoumusmenettely ei Valtiokonttorin näkemyksen mukaan sellaisenaan sovellu rikosvahinkokorvausjärjestelmään.

Valtiokonttori yhtyy muistiossa esitettyyn näkemykseen siitä, että uhrin oikeus saada valtion varoista kärsimyskorvausta ei nykyisellään kata kaikkia vakavia henkilöön kohdistuvia loukkauksia. Rikosvahinkokorvauksen tavoitteena on kuitenkin ensisijaisesti henkilövahinkojen korvaaminen ja myös kärsimyskorvauksen ulkopuolelle rajatuista rikoksista mahdollisesti aiheutunut psyykkisen terveydentilan häiriö voi tulla rikosvahinkona korvattavaksi.

Valtiokonttori ei myöskään pidä tarkoituksenmukaisena läheiskärsimyksen palauttamista rikosvahinkolakiin. Kärsimyskorvauksen sijaan rikosvahinkolain nojalla tulisi jatkossakin korvata surmansa saaneen läheiselle aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvat terapia- ja muut kustannukset sekä ansionmenetys tosiasiallisesti aiheutuneiden kustannusten mukaisesti. 

Valtiokonttorin tiedonsaantioikeuksien laajentaminen on Valtiokonttorin korvaustoiminnan kannalta välttämätöntä. Riittävät tiedonsaantioikeudet sujuvoittavat korvausten käsittelyä sekä helpottavat korvauksen hakijan asemaa, koska Valtiokonttori voisi huolehtia asian ratkaisemiseksi tarvittavien selvitysten hankkimisesta. 

 

Kaikki esitetyt muutosehdotukset ovat tarpeellisia ja perusteltuja. Uhrien kannalta olisi aina parempi, mitä enemmän korvauksia voisi saada Valtiokonttorista, koska rikoksen tekijöiltä voi olla haasteellista saada korvauksia.

Myös uhrin tehtävä periä korvauksia tekijältä voi aiheuttaa kohtuuttomia tilanteita. Ulosottoteitse vahingonkorvauksen hakeminen rikoksen tekijältä voi pitkittää uhrin tai omaisten kärsimystä. Hyvä lähtökohta olisi, että usein vuosien mittainen ulosottotoimien voimassa pitäminen ei jäisi uhrin vastuulle. Ongelmaksi jäisi silti vielä se, että rikoksen tekijältä saadaan joskus perittyä joitain pieniä summia esimerkiksi veronpalautuksista. Käsityksemme mukaan tuo pieni summa muistutuksena tapahtuneesta voi aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin tyytyväisyyttä.
 

Läheisten näkökulmasta on äärimmäisen vaikea perustella, mikä määrä sairaalahoitoa tai lääkitystä on riittävä kaikissa tapauksissa. Jos läheinen on ollut esimerkiksi silminnäkijänä henkirikoksessa, hän voi joutua huomattavasti pidempään hoitosuhteeseen, kuin tilanteessa, jossa läheinen ei ole silminnäkijä. On myös mahdoton määritellä henkisen trauman suuruutta pelkästään siten, että kyseessä olisi biologinen vanhempi tai lapsi, vaan hoidossa tulisi ainoastaan huomioida traumaan tarvittavan hoidon määrä ja laatu. 

Suomessa psykoterapiaa usein suositellaan jatkettavan kolmen (3) vuoden ajan. Kelan korvausperusteidenkin mukaan asiakkaalle korvataan kolmen vuoden aikana 200 käyntiä terapiassa. Jos läheinen saa Kelan korvaaman terapian, hänelle jää noin 40 euron omavastuu per käynti, jolloin terapiakustannusta tulee yhteensä 8.000 euroa. Tämä on suuri kustannus tilanteessa, jossa työ- ja toimintakyky ovat voineet heiketä niin paljon, että läheinen on jäänyt pitkille sairauslomille. Ja kuntoutuspsykoterapia on vain yksi kulu, joka tulee läheisen kustannettavaksi, ja se on maksettava ennen kuin siitä voi hakea korvausta Valtiokonttorilta.

Yleisesti korvausten tulisi olla yhteneväiset tuomiossa annettujen korvausten kanssa. Korvauskaton on oltava samassa suhteessa, kuin mitä kulut ovat aiheutuneesta haitasta.
 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Lakimiesliitto pitää tärkeänä, että korvauskatot vastaavat sitä tasoa, mitä tuomioistuimissa niistä yleisesti määrätään. 

Arviomuistion perusteella enimmäismäärien mukaisia korvauksia maksetaan lähinnä aineettomista vahingoista. Enimmäiskorvausmääriä olisi siksi perusteltua korottaa erityisesti niiden osalta. Kaikkein eniten tuomioiden korvaustasosta on jäänyt jälkeen muiden kuin seksuaalirikosten osalta maksettavan kärsimyskorvauksen enimmäismäärä.

Uhrin tarve saada tuomitun suuruinen korvaus valtion varoista on erityisen korostunut vakavan tekomuodon rikoksissa. Mitä vakavammin rikos loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai vapautta tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sitä tyypillisesti vaikeampi siitä on toipua ja sitä enemmän se vaikeuttaa myös uhrin selviytymistä jokapäiväisestä elämästään. Vakavien, uhrin koskemattomuuteen puuttuvien rikosten korvaamistason yhtenäistämiseksi ja uhrien aseman parantamisen kannalta olisi THL:n näkemyksen mukaan perusteltua korottaa aineettomista vahingoista maksettavien korvausten enimmäismäärää lähemmäksi tuomittuja enimmäiskorvauksia. 



 

ORK vastaa valtion takautumisoikeuteen perustuvien saatavien (rikosvahinkokorvausten) täytäntöönpanosta. Tasokorotusten myötä ORK:n työmäärään ei arvioida lisääntyvän merkittävästi. Täytäntöönpanoprosessi voisi jopa osin selkiytyä, mikäli Valtiokonttorilla olisi aiempaa useammin mahdollisuus korvata rikoksen uhrille korvauksia koko tuomion mukaisesta määrästä sen sijaan, että rikoksen uhri huolehtisi joiltain osin korvausten perimisestä itse. 

Suojellaan Lapsia ry näkee korvauskattojen tasokorotukset kannattavina. Arviomuistiossa esitetyt perusteet minimoisivat rikoksen uhrin riskiä joutua vaatimaan korvausta suoraan rikoksen tekijältä. Uhrin joutuminen uudelleen kontaktiin rikoksentekijän kanssa on oltava minimisoitavissa uhrin näin toivoessa.   

Asianajajaliitto katsoo, että mikäli korvauskatoista ei kokonaisuudessaan luovuta, tulisi niihin liittyvien tasokorotusten koskea kaikkia vahinkoluokkia. Tarpeelliset sairaanhoito- ja muut tarpeelliset kulut tulisi korvata aiheutuneiden kustannusten mukaisesti. Erityisesti tässä korvausluokassa voimassa olevassa laissa sovellettu korvauskatto johtaa siihen, ettei rikoksen uhreja kohdella yhdenvertaisesti. Korvauskatosta kärsivät suhteellisesti eniten kaikkein vakavimpien rikosten uhreiksi joutuneet henkilöt. 

ks. alla 

Indeksikorjaus ei vastaa muutoksia, joita koituu sairaanhoidosta, terapiasta ja anisonmenetyksestä, joten tasokorotosu olisi tehtävä enemmän näiden mukaisesti. 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta.  

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Valtiokonttori pitää perusteltuna henkilövahingosta aiheutuvien sairaanhoitokulujen sekä sairaanhoitoon liittyvien matka- ja lääkekulujen korvaamista täysimääräisesti. Sairaanhoitona eivät kuitenkaan jatkossakaan tulisi korvattavaksi kuntoutuskulut lukuun ottamatta sairaanhoitoon välittömästi liittyvää lyhytaikaista lääkinnällistä kuntoutusta.  

Rikosuhripäivystyksen kokemuksen mukaan useiden rikosnimikkeiden osalta nykyiset aineettomien vahinkojen tuomitut korvausmäärät ovat selvästi rikosvahinkolain enimmäismääriä suurempia. Käytännössä uhrit eivät siis saa tuomittuja korvauksia kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä täysimääräisesti Valtiokonttorilta. Rikosvahinkolaissa määritelty ja asetuksella tarkistettu enimmäiskorvaus kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta on tällä hetkellä 12 500 euroa. Kärsimyksestä muille kuin seksuaalirikoksen uhreille määritelty enimmäiskorvaus on 3 600 euroa. Esimerkiksi ihmiskaupan osalta tuomitut kärsimyskorvaukset ylittävät usein huomattavasti rikosvahinkolain mukaisen 3 600 euron enimmäiskorvauksen. Toinen esimerkki ovat aivovammat, joissa tuomitut korvaukset ylittävät hyvin usein rikosvahinkolain ja asetuksen mukaisen 12 500 euron enimmäiskorvauksen.

Näin ollen pidämme tärkeänä, että rikosvahinkolain mukaisia enimmäiskorvauksia korotetaan vastaamaan sitä tasoa, mitä tuomioistuimissa yleisesti näistä rikoksista määrätään.

On tärkeää, että suorat kulut korvataan aiheutuneiden kustannusten mukaisesti. Varsinaisen korvauskaton määrittelemiseen vaikuttavat monet asiat. Sen tulisi kuitenkin olla lähellä sitä tasoa, mikä vastaa tuomioistuimien korvauskäytäntöjä.

Arviomuistiossa mainitaan, että käytössä on monenlaisia muitakin korvausjärjestelmiä, joista uhrit ja heidän läheisensä voivat saada korvausta. Monihaaraisen järjestelmän kokonaisuuden hahmottaminen voi olla hyvin haasteellista järkyttyneelle uhrille tai heidän läheisilleen. Korvausten hakeminen eri tahoilta voidaan kokea niin raskaana prosessina, että uhri saattaa luopua korvausten hakemisesta kokonaan. Järjestelmää tulisi yksinkertaistaa ja neuvontaa näissä kysymyksissä keskittää erityisille asiantuntijoille. Vähintäänkin uhrien tulisi saada esimerkiksi jokin kattava listaus muista mahdollisista korvausjärjestelmistä, joista hän voisi tarkistaa mahdollisuuden korvauksiin omassa tilanteessaan.

 

Rikosprosessi voi kestää jopa vuosia, jonka jälkeen korvauksia voi hakea Valtiokonttorilta, josta odotusaika on lähellä vuotta. Omaisille osataan heti rikoksen jälkeen kertoa, että kuitit esimerkiksi poliklinikkakäynneistä tulee säilyttää, mutta korvaus niistä voi tulla pahimmillaan vasta kolmen vuoden päästä. Varallisuus voi näin ollen olla este hoitoon hakeutumiselle ja hoidon saamiselle.  

Myös terapiasta aiheutuvia kuluja voi tulla jo alkuvaiheessa, vaikka hoitava ja pitkäaikainen terapia suositellaan aloitettavaksi vasta sitten, kun kriisi on ohi ja toipuminen voi oikeasti olla mahdollista. Maksusitoumus terapiaan helpottaisi asiaa. Luonnollisesti itse rikos ei tuo terapian tarvetta, vaan tarpeen arvioi hoitohenkilökunta hoitosuositusten mukaan. Eriarvoisuutta terapiaan pääsystä eri kohderyhmien välille ei siis tässä pääse tapahtumaan. Haasteen tässä kuitenkin tuo se, että jos ennen oikeudenkäyntiä ei voida näyttää toteen terapiasta aiheutuvia kuluja, niitä ei voi jatkossakaan saada Valtiokonttorin kautta.

Mikäli läheinen voisi hakeutua nopeasti hoidon piiriin maksusitoumuksen turvin, voidaan odottaa että pitkittyneen surun hoitoon tarvittava tuleva kustannus olisi pienempi ja läheinen toipuisi nopeammin. Tutkimusten mukaan nopea hoitoon ohjautuminen on vähentänyt pitkien sairauslomien määrää ja varmistanut paremman toimintakyvyn tulevaisuudessa. 
 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Lakimiesliitto kannattaa asian tarkempaa selvittämistä. Rikoksen uhrin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tämä saa nopeasti tarvitsemaansa ammattiapua. Etukäteinen maksusitoumus vähentäisi epävarmuutta ja edesauttaisi hoitoon ohjautumista, mikä puolestaan nopeuttaisi rikoksesta toipumista. 

THL kannattaa etukäteistä maksusitoumusta rikoksen uhrin ja henkirikoksen läheisen sairaanhoitokuluina korvattavista terapiakuluista. 

Tällä hetkellä surmansa saaneiden läheiset eivät hakeudu yksityiselle puolelle hoitoon siinä määrin, kun rikosvahinkolakia viimeksi muutettaessa vielä arvioitiin. Tämä johtuu arviomuistion mukaan todennäköisesti siitä, että ihmiset eivät uskalla hakeutua kalliiseen hoitoon ilman varmuutta kulujen korvattavuudesta valtion taholta. Etukäteisellä maksusitoumuksella olisi siten todennäköisesti ratkaiseva merkitys asianmukaisen hoidon saamiseksi ajoissa.

Nopealla hoitoon pääsyllä voidaan THL:n mukaan arvioida olevan hoidon keston ja kokonaiskustannusten kannalta myönteisiä vaikutuksia. Maksusitoumus todennäköisesti nopeuttaisi hoitoon hakeutumista useimman uhrin tai henkirikoksen uhrin läheisen kohdalla. Ainakin maksusitoumus säästäisi rikoksen uhrilta ja henkirikoksen läheiseltä ylimääräistä stressiä ja vaivaa korvausten hakemisesta toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen. Lisäksi joissakin tapauksissa maksusitoumus mahdollistaisi uhrille rikoksentekijän uudelleen kohtaamisen välttämisen mahdollisessa rikosasian jälkeen nostetussa vahingonkorvauskanteen käsittelyssä. 

Nykyinen järjestelmä, jossa kustannukset on ensin pitänyt maksaa ja vasta jälkikäteen on mahdollista hakea korvauksia Valtiokonttorilta, on vähävaraisille epäoikeudenmukainen ja siksi kestämätön. Tämä tekee korvausjärjestelmästä epävarman, ennakoimattoman ja muodostaa tosiasiallisen prosessikynnyksen päästä oikeuksiinsa. Lisäksi menehtyneen uhrin omaisille ja rintaperillisille nykyinen menettely saattaa olla epäreilu myös silloin, kun korvaukset vähennetään kuolinpesän varoista ilman, että korvausta välttämättä osataan jälkikäteen hakea Valtiokonttorilta.

Jotta tietoisuus uudesta mahdollisuudesta maksusitoumuksen nojalla korvattavaan terapiaan saavuttaisi kaikki, tulee siitä tiedottaa laajasti ja rohkaista kaikkia hakeutumaan palvelujen piiriin. 
 

Rikoksen uhrin ja henkirikoksen uhrin läheisen näkökulmasta ehdotus etukäteisestä maksusitoumuksesta on ORK:n näkemyksen mukaan kannatettava sairaanhoitokuluina korvattavien terapiakulujen osalta.  Ehdotettu muutos lisäisi ORK:n henkilötyötä sen vuoksi, että ORK:n täytäntöönpantavaksi tulisi jatkossa enemmän rikosvahinkokorvauksia, joita ei ole käsitelty tuomioistuimessa.  ORK:n tehtäväksi tulisi tältä osin myös oikeudelliset perintätoimenpiteet. ORK:lle ehdotetusta muutoksesta aiheutuva henkilötyötarve tulee ottaa huomioon vaikutusarvioinnissa. 

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuneen lapsen on tärkeää saada näyttöön pohjautuvaa hoitoa ja psykoterapiaa (TF-CBT, yms.) matalalla kynnyksellä. Suojellaan Lapsia ry kokee, että etukäteinen maksusitoumus antaa uhrille ja hänen läheisilleen varman tiedon ja uskon siihen, että hoitoa on varmasti saatavilla. Hoidon saanti ei saa estyä taloudellisten syiden vuoksi. Suojellaan Lapsia ry haluaa painottaa että alaikäisen seksuaalirikoksen uhrin kohdalla hoitoa ja tukea tarvitsee koko perhe.  

Erityisesti seksuaalirikosten uhrien kannalta on äärimmäisen tärkeää ja kannattavaa, että näyttöön perustuvaan psykoterapeuttiseen hoitoon tarvittava korvausmäärä sisältää myös omavastuuosuuden ja että sen voi kokonaisuudessa hakea ja saada Valtiokonttorista. Tulee myös huomioida, että erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa rikoksentekijä on usein lapsen lähipiiristä, jolloin sekä uhrin että hänen läheistensä on haasteellista hakea/vaatia vahingonkorvauksia rikoksentekijältä. On myös varsin yleistä, että rikoksentekijällä on vaikeuksia vahingonkorvauksen maksamisessa, kuten arviomuistiossa on hyvin perusteltu. Tämä voi johtaa pahimmillaan siihen, että uhri eikä hänen läheisensä saa tarvitsemaansa hoitoa.  

Suojellaan Lapsia ry muistuttaa, että mahdollisen maksusitoumuksen keston määrittäminen tulee arvioida mahdollisimman tarkasti. CSAM- rikokset asettavat uhrin yhä uudestaan uhrin asemaan, sillä nykyteknologia ei mahdollista kuvamateriaalin poistamista verkosta. Materiaalin jatkuva kierto verkossa on omiaan lisäämään CSAM- rikosten erityistä haitallisuutta ja pitkittynyttä hoidon tarvetta. Seksuaalirikoksen uhriksi joutuneella henkilöllä tulee olla oikeus saada apua myös myöhempänä ajankohtana. Seksuaalirikoksen uhriksi joutunut henkilö voi usein oireilla vasta vuosia tapahtuneen jälkeen. Maksusitoumuksen ei tulisi vanhentua, jotta rikoksen uhrin on mahdollista päästä hoitoon myös myöhemmin. Suojellaan Lapsia ry painottaa, että seksuaalirikolliset valitsevat usein uhreikseen juuri erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia. Näin ollen uhrin aiempia haitallisia kokemuksia tai muita mahdollisia mielenterveyshäiriöitä ei tule huomioida uhrin oikeusturvan vastaisesti, eikä niiden tule vaikuttaa uhrin oikeuteen hoidon tai vahingonkorvausten määrän saamiseksi.  

Sairaanhoitokulut toteutuvat käytännössä välittömästi rikoksen jälkeen. Hoidon vaikuttavuuden kannalta välitön hoitoon hakeutuminen on usein olennaista. Riski siitä, että korvauksia ei jälkikäteen myönnettäisi, oni omiaan estämään terapiaan ja muihin hyödyllisiin hoitomuotoihin hakeutumista. Osalle uhreista hoitojen hintataso voi sellaisenaan olla este avun hakemiselle. 

ks. alla 

Rikos ei per se merkitse/osoita terapian tarvetta. Terapiakulut tulisi todentaa ennen etukäteistä maksusitoumusta ja tämä voi olla merkittävä kustannustekijä.  Mikäli henkilö ei tarvitse, mutta menee terapiaan kun tarjottiin, on se useinmiten turhaa.  Mikäli henkilö ei mene, mutta tarvitsee tai ei, on etukainen maksusitoumus turha ja vapaaehtoisuus voi kärsiä jatkossa, mikäli tarve tulee. 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei  lausu siitä, tulisiko laissa säätää maksusitoumuksesta vai ei. Vakuutusoikeus toteaa kuitenkin, että arviomuistiossa ei ole otettu kantaa siihen, voisiko Valtiokonttorin maksusitoumushakemukseen antamaan päätökseen hakea muutosta vakuutusoikeudelta.  Arviomuistion sivulla 18 todetaan, että osa myönnetyistä maksusitoumuksista voisi osoittautua aiheettomiksi, jos myöhemmin todettaisiin, ettei korvauksen hakijalla olisi ollut oikeutta korvauksiin, jolloin Valtiokonttorilla olisi mahdollisuus periä aiheettomasti maksettu  korvaus takaisin.  Vakuutusoikeus kiinnittää huomiota siihen, että jatkovalmistelussa olisi hyvä arvioida muutoksenhakuoikeutta maksusitoumuspäätökseen, mikäli ehdotus maksusitoumuksesta toteutuu.  

Sinänsä on hyvä lähtökohta, että korvataan aiheutuvia todellisia kustannuksia eikä aineettomia vahinkoja. Toisaalta ei pitäisi antaa sellaista viestiä, että suuresta surusta ei muka voisi selviytyä ilman kalliita yksityisiä terapioita. Maksusitoumukset eivät kai voi olla automaattisesti myönnettäviä. Jonkinlaista karsintaa tällaisissa pyynnöissä on tehtävä. Jos pyyntöjä tulee paljon, se voi työllistää Valtiokonttoria. Ylipäätään julkisen terveydenhuollon pitäisi olla sillä tasolla, että suuria vastoinkäymisiä kohdanneet voivat saada tarvitsemaansa apua. On myös suhtauduttava pidättyvästi siihen, että luodaan erityisryhmiä, joilla olisi paremmat oikeudet terveydenhoitoon kuin muilla vastaavaa apua tarvitsevilla ryhmillä.       

Esityksen mukaan maksusitoumus nopeuttaisi mahdollisuuksia hakeutua tarpeelliseen hoitoon. Luonnollisesti tämä olisi hyvä menettelytapauudistus ja sellaisena kannatettava. Uudistusta vastaan olisi ilmeisesti lähinnä sen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset.  

Valtiokonttorin näkemyksen mukaan maksusitoumusmenettely ei sovellu toissijaisiin korvausjärjestelmiin. Koska rikosvahinkolain nojalla maksettavasta korvauksesta vähennetään, mitä hakija on oikeutettu saamaan muun lain tai vakuutuksen nojalla, tulisi Valtiokonttorin ennen maksusitoumuksen myöntämistä joka tapauksessa selvittää hakijan oikeus ensisijaisista järjestelmistä maksettavaan korvaukseen. Valtiokonttori ei myöskään voisi myöntää maksusitoumusta ennen korvausperusteen selvittämistä, sillä rikosvahinkokorvauksen myöntäminen edellyttää tuomioistuimen ratkaisua tai muuta selvitystä rikoksen tapahtumisesta. Mikäli tästä poikettaisiin terapiakustannusten osalta, jäisi ennalta myönnetyn korvauksen vaatiminen rikoksen tekijältä oikeudenkäynnissä Valtiokonttorin tehtäväksi, mikä edellyttäisi toiminnan lisäresursointia. Myös mahdollisesti väärin perustein myönnetyn korvauksen takaisinperiminen lisäisi hallinnollisia kuluja, minkä lisäksi takaisinperintä olisi korvauksen hakijan kannalta epätoivottavaa.  

Ehdotus on erinomainen. Kun ei ole varmuutta siitä, korvataanko terapiakulut, kokemuksemme mukaan moni uhri tai uhrien läheinen ei uskalla hakeutua esimerkiksi yksityiseen terapiaan. 

Yksi terapiakäynti voi maksaa noin 100 euroa ja yleensä asiakas käy terapiassa yhden tai kaksi kertaa viikossa vuosien ajan. Mikäli Kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa, maksetaan korvausta enintään kolmen vuoden ajan. Vuodessa Kela korvaa enintään 80 käyntikertaa ja kolmessa vuodessa yhteensä enintään 200 käyntikertaa. Kuntoutuspsykoterapian kustannuksista Kela maksaa tällä hetkellä 57,60 euroa/kerta, jolloin rikoksen uhrin maksettavaksi jää tämän määrän ylittävä osuus terapeutin perimästä palkkiosta.

Maksusitoumuksen tulisi olla voimassa myös suhteellisen pitkään. Usein alkujärkytys on niin voimakas, ettei ihminen ole kykenevä aloittamaan terapiaprosessia kovin pian tapahtuneen jälkeen. Mahdollinen alkuvaiheen kriisiapu ei korvaa terapiaa.

Rikosprosessit ovat monissa tapauksissa myös hitaita. Useimmiten ne kestävät kokonaisuutena jopa vuosia. Kuitenkin uhrien on hoidettava tietyt asiat hyvin pian rikostapahtuman jälkeen, kuten esimerkiksi pahoinpitelystä johtuneiden sairaanhoitokulujen maksaminen tai uusien silmälasien hankkiminen rikkoutuneiden tilalle. Tämä voi aiheuttaa uhrille kohtuuttomia maksuvaikeuksia. Silloin, kun esitutkinnassa voidaan kiistattomasti osoittaa, että rikos on tapahtunut, olisi hyvä harkita mahdollisuutta Valtiokonttorin ennakkokorvaukseen myös aineellisten vahinkojen osalta. 
 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Lakimiesliitto kannattaa asian tarkempaa jatkoselvittämistä. 

Rikoksen uhrin oikeutta kärsimyskorvaukseen on arviomuistion mukaan vuosien saatossa laajennettu. Voimassa olevan rikosvahinkolain 9 §:n nojalla rikoksen uhrilla on oikeus saada korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä silloin, kun hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan tai vapauttaan muuten on rikoksella loukattu taikka hänen henkilökohtaista koskemattomuuttaan on erityisen vakavasti loukattu tapon, murhan tai surman yrityksellä, törkeällä pahoinpitelyllä tai sen yrityksellä taikka muulla näihin rinnastettavalla rikoksella. 

Samalla kuitenkin Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukainen kärsimyskorvaukseen oikeuttavien loukkausten piiri on rikosvahinkolain 9 §:ää laajempi kattaen myös syrjintärikokset.  Rikosvahinkolaissa uhrin oikeus saada kärsimyskorvausta valtion varoista on siten nykyisellään selvästi rajatumpi. 

Yhdenvertaisuus on oikeudenmukaisen yhteiskunnan lähtökohta. Syrjintä ja rasismi heikentävät hyvinvointia ja vaikuttavat laajalti esimerkiksi turvallisuuden tunteeseen. Yksilön kannalta syrjintärikoksissa on kyse uhrin ihmisarvon ja perusoikeuksien loukkaamisesta. Syrjintä aiheuttaa uhrille tyypillisesti pelkoa, nöyryytystä ja häpeää ja siten myös merkittävää kärsimystä. Syrjimättömyyden edistäminen on myös julkisen vallan velvollisuus. Tämän vuoksi THL:n näkemyksen mukaan rikosvahinkolakia tulisi muuttaa siten, että myös syrjintärikoksen uhreilla olisi oikeus kärsimyskorvaukseen.

Ottaen huomioon sen, että syrjintärikoksiin syyllistyvät ovat yleensä elinkeinonharjoittajia, viranomaisia tai työnantajia, tuomittu kärsimyskorvaus saataisiin niiden osalta todennäköisesti perittyä rikokseen syyllistyneeltä, joten lakimuutos ei näin ollen edes juurikaan lisäisi valtion menoja. 
 

ORK:n näkemyksen mukaan rikoksen uhrin oikeus rikosvahinkolain mukaiseen kärsimyskorvaukseen on tällä hetkellä riittävällä tasolla. Myös ehdotukset tasokorotuksesta ja maksusitoumuksen käytön mahdollistamisesta parantavat myös rikoksen uhrin asemaa. Kärsimyskorvauksen käyttöalan laajentamisella olisi vaikutusta myös siihen, että valtion takautumisoikeuteen perustuvia saatavia olisi ORK:n täytäntöönpantavana aiempaa enemmän.  

Asianajajaliitto kannattaa ehdotettua syrjintää koskevaa lisäystä RVL:iin. 

ks. alla 

Kärsimyskorvauksella ei enään korvata muita kustannuksia, joten olisi helppoa laatia jokin peruste kärismyksille esim. diagnoosin (ja mahdollisesti joissain tapauksissa lääkärintodistuken) ja seurausetiikan mukaisesti.  Vaihtoehtona on vahingonkoravauslain kuutos, että sieltä ei myöskään makseta kärsimyskorvauksia (mitä pitäisimme haitallisena, ellei korvauksia jotenkin korvattaisi ja korjattaisi muulla tavoin). 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta.  

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Valtiokonttori katsoo, että valtion varoista maksettavan korvauksen tulisi jatkossakin kohdistua pääsääntöisesti henkilövahinkojen korvaamiseen. Jo syrjintärikosten lisääminen korvauksen piiriin merkitsisi valtiolle lisäkustannuksia, sillä syrjintärikokseen syyllistynyt yritys on rikoksen tapahduttua usein joko päätynyt konkurssiin tai muutoin lopettanut toimintansa, jolloin korvausten takaisinperintä osoittautuu tehottomaksi. 

Tulisi selvittää, olisiko rikosvahinkolakia aihetta muuttaa siltä osin, että törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta tuomittu kärsimyskorvaus maksettaisiin Valtiokonttorista. Tämä rikosnimike saattaa tulla käytettäväksi esim. terrorismirikoksissa niiden uhrien kohdalla, jotka ovat olleet tekijän ”ulottuvilla” mutta säästyneet fyysisiltä vammoilta. 

Syrjityksi tuleminen voi olla hyvin traumatisoivaa ja se voi vaikuttaa vahvasti koko loppuelämään. Kärsimyskorvaus näissä tilanteissa olisi tarpeellinen lisäys rikosvahinkolakiin. 

Vahingonkorvausoikeudessa pääsääntö on, että ainoastaan välittömästi vahinkoa kärsineen henkilön vahinko korvataan ja vahinkoa kärsineen läheiselle aiheutuneet ns. välilliset vahingot korvataan vain silloin, jos siitä on laissa erikseen säädetty. Vahingonkorvauslain (412/1974, VahL) 5 luvun 4 a § on tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti sellaisissa rikoksissa, joiden tarkoituksena on ollut uhrin vahingoittaminen. VahL 5:4a:n soveltaminen liikennevakuutuksen korvaustoiminnassa on arkipäivää, vaikka liikennerikoksissa tekijä ei yleensä ole tarkoittanut vahingoittaa uhria. 

Edellä mainittu huomioon ottaen FA:n näkemyksen mukaan on tarkoituksenmukaista, että VahL 5:4a:n mukaisia korvauksia voitaisiin jatkossa suorittaa rikosvahinkolain perusteella. Tämä mahdollistaisi surmansa saaneen läheisille kärsimyskorvauksen saamisen riippumatta rikoksentekijän varallisuustasosta tai siitä, millä tavoin törkeällä huolimattomuudella tai tahallisesti kuolema on aiheutunut ilman, että surmansa saaneen läheisten on välttämätöntä olla yhteydessä rikoksentekijään. 

Kärsimyskorvauksen tarkoitus on mahdollistaa äkillisen, väkivaltaisen menetyksen kokeneelle korvaus hänen kokemastaan kärsimyksestä. Raha ei tuo läheistä takaisin, mutta korvauksella voidaan kattaa useita pieniä kuluja, joita läheiselle tulee kun työ- ja toimintakyky ovat heikentyneet. Kaikki tilastot osoittavat, että pääsääntöisesti tekijöillä ei ole varallisuutta kärsimyskorvausten maksamiseen. Oikeudessa siis määritellään kärsimyskorvaus, josta jo tiedetään ettei läheinen sitä tule saamaan.  Tämä koetaan erittäin epäoikeudenmukaiseksi. 

Samassa yhteydessä tulee myös miettiä, miten läheisyyden määrittely voidaan tehdä inhimillisemmäksi. Tällä hetkellä läheisyys määritellään samassa oikeussalissa, jossa tekijä ja läheinen ovat jopa yhtä aikaa. On epäinhimillistä laittaa läheinen todistamaan läheisyyttä samassa tilanteessa, jossa käydään läpi yksityiskohtaisesti henkirikostapahtumaa. Lisäksi läheisyys tulee määritellä selkeämmin niin, että monimuotoiset perheet tulee huomioitua. Aina biologiset vanhemmat tai perilliset eivät ole läheisimmät tai ainoat läheiset menehtyneen kanssa. Läheisyyden toteaminen on kuitenkin merkittävässä osassa kärsimyskorvausta määriteltäessä.
 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Lakimiesliitto kannattaa asian tarkempaa jatkoselvittämistä. 

Tahallisten henkirikosten määrä Suomessa on muutaman viime vuoden ajan pysynyt alle sadassa. Vuonna 2020 tahallisia henkirikoksia tehtiin 86. Keskimäärin tahallisia henkirikoksia tehdään vuosittain 88. Arviomuistion mukaan niiden tapausten määrän, joissa kärsimyskorvausta tuomitaan, eikä sitä makseta muusta järjestelmästä kuten liikennevahinkovakuutuksesta, voidaan arvioida olevan vuosittain noin sata tapausta. 

Kärsimyskorvauksen laajentamista surmansa saaneen läheiseen perustellaan arviomuistiossa erityisesti sillä, että tuomittuja korvauksia saadaan vain harvoin perityksi rikoksentekijältä, joka yleensä on maksukyvytön. Surmansa saaneen läheiset kokevat myös korvausten perimisprosessin usein erittäin raskaaksi joutuessaan henkisesti raskaan surutyön aikana olemaan tekemisissä rikoksen tekijän kanssa ja hakemaan korvauksia useamman kerran jopa vuosien ajan rikoksen tekohetkestä. Moni luopuu tämän vuoksi korvausten perintäyrityksistä ja sitä kautta lakisääteisistä oikeuksistaan. Osa myös siksi, että he pelkäävät rikoksentekijää eivätkä ymmärrettävästi halua olla hänen kanssaan minkäänlaisessa yhteydessä. 

THL:n näkemyksen mukaan korvattavien tapausten määrä ei arviomuistion perusteella vuosittain olisi valtiontalouden kannalta kestämätön, mutta yksilön kohdalla korvausten piiriin pääsemisellä voi olla valtava sekä symbolinen että elämäntilanteen muutokseen sopeutumista tosiasiallisesti helpottava vaikutus.


 

ORK viittaa tältä osin arviomuistiossa esitettyihin perusteluihin. 

Surmansa saaneen läheisen korvausoikeuden (kärsimyskorvaus) poistaminen 2006 oli lainsäädännöllinen virhe, jossa valtiontaloudelliset näkökulmat painottuivat liikaa. Tilalle luodun korvausjärjestelmän (RVL 8.3 §) jääminen käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi oli alusta lukien selviö. Asianajajaliitto kannattaa kärsimyskorvauksen palauttamisesta. Korvauksen enimmäismäärän tulisi kuitenkin olla vähintään 8.000 euroa.
Rikoksen uhrin oikeudellista asemaa on pyritty Suomessa viimeisen viidentoista vuoden aikana johdonmukaisesti parantamaan. Kansallisten hankkeiden rinnalla muutokseen on merkittävästi vaikuttanut EU-oikeudellinen normisto. Asianajajaliitto katsoo, että kysymys on arvovalinnasta ja riittävästi resursoituna kärsi-myskorvauksen palauttaminen noudattaisi nykyistä kriminaalipoliittista linjaa. 

ks. alla 

Mikäli se noudattaisi myös vahingonkorvauslain henkeä korvausmääristä (vaikka peruste ei olisikaan mahdollisesti kärsimyskorvaus). On hyvin todennäköistä, että yhteiskunnalle koituu vähemmän vahinkoa, mikäli korvaus suoritettaisiin.  Tämä olisi hyvä tutkia. 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta.  

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Valtiokonttori pitää perusteltuna nykyistä sääntelyä, joka mahdollistaa henkirikoksen uhrin läheisen oikeuden saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta henkilövahingosta johtuvista taloudellisista menetyksistä. Mikäli surmansa saaneen läheisen oikeus kärsimyskorvaukseen kuitenkin palautettaisiin rikosvahinkolakiin, Valtiokonttori pitää tärkeänä, että korvaukseen oikeutettujen piiri rajataan tarkasti kattamaan esimerkiksi alaikäisen lapsen ja hänen vanhempansa.  

Useimmiten kärsimyskorvaus on se ainoa vahingonkorvaus, jota osa surmansa saaneen läheisistä vaatii. Tuomittua korvausta ei kuitenkaan nykyisin voi saada Valtiokonttorilta, mikä koetaan hyvin epäoikeudenmukaisena.

Haasteellista korvauksen määräämisessä on surmansa saaneen henkilön läheisen määrittely. Korvaukseen oikeutettujen läheisten piiri tulee määritellä rikosvahinkolaissa ja lain esitöissä siten, että se ei jää yksittäisen Valtiokonttorin virkailijan tehtäväksi. Laissa tulee huomioida yksittäiset, erityiset tilanteet läheisen määrittelemiseksi perheiden moninaisuuden lisääntyessä. Jos ratkaisu jää virkailijan harkintaan, se saatetaan kokea hyvin loukkaavana kannanottona siihen, kenelle kärsimys on vakavin. Ratkaisu ei myöskään ole yhdenvertainen, jos se riippuu korvaushakemuksen käsittelijästä.

Uhrien läheisille tukipalvelua tarjoavien ja oikeusavustajien on myös helpompi ohjeistaa läheisiä, jos henkilöpiiri on laissa määritelty riittävän tarkasti. 

Kärsimyskorvaus tulee olla linjassa muiden henkeen ja teveyteen liittyvien rikosten kanssa. Korvauksen määrä tulisi olla vähintään kaksinkertainen ehdotettuun verrattuna. 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Lakimiesliitto pitää tärkeänä, että korvauskatto vastaa sitä tasoa, mitä tuomioistuimissa niistä yleisesti määrätään. 

Rikosvahinkolain nojalla uhrille korvattava enimmäismäärä kärsimyksestä vaihtelee rikoksen mukaan, jolla se on aiheutettu. Tällä hetkellä korvauskatto esimerkiksi törkeän pahoinpitelyrikoksen uhrille on 3 600 euroa, kun seksuaaliväkivallan uhrille se on 9 700 euroa. Vastaavasti henkirikoksen uhrin läheiselle maksettava korvauksen olisi toivottavaa olla linjassa rikoksen uhrin korvaustason kanssa.

Arviomuistion mukaan läheiselle maksettavan kärsimyskorvauksen ei tulisi olla merkittävästi suurempi, kuin rikoksen uhrille maksettavan kärsimyskorvauksen enimmäismäärän (3 600 euroa). Näin ollen arviomuistio päätyy ehdottamaan 4 000 euron enimmäismäärää henkirikoksen uhrin läheiselle. Haasteena kuitenkin on, että vahingonkorvauslain nojalla maksettavat kärsimyskorvaukset ovat tätä korkeammat (keskimäärin 8 000 euroa). Ottaen huomioon rikosvahinkolain pyrkimys mahdollisimman samantasoisiin korvauksiin, tulisi rikosvahinkolain nojalla kärsimyksestä korvattavia enimmäismääriä harkita korotettavaksi kautta linjan. 

THL:n mukaan läheisen kärsimyskovauksesta korvattava enimmäismäärä on kohtuullinen, kun se on linjassa rikoksen uhrin kärsimyskorvausten kanssa, mahdollisimman lähellä vahingonkorvauslain korvausmääriä ja mikäli samalla säädetään ennakollisesta maksusitoumuksesta valtion varoista sairaanhoitona korvattaviin terapiakuluihin. 
 

ks. alla 

Sen tulisi olla suhteessa surmansa saaneen asemaan läheisille (esim. hänen tarjoamansa henkisen/sosiaalisen/taloudellisen turvan mukaan) kokonaisarviona ja 4 000-8 000€/henkilö olisi minimi ja syrjintärikoksen, tieto- ja viestintärikosken  uhrit (ainakin suuressa määrin) olisivat myös korvauksen piirissä. 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta.  

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Kärsimyksestä maksettava korvaus ei saisi ylittää törkeän väkivaltarikoksen uhrille kärsimyksestä maksettavaa enimmäiskorvausta. Mikäli mainitun enimmäiskorvauksen tasoa korotetaan, ei läheiskärsimyksestä maksettava määrä kuitenkaan saisi ylittää muistiossa esitettyä 4000 euroa.  

Rikosuhripäivystyksen mielestä enimmäismäärän tulisi olla vähintään kaksinkertainen ehdotettuun 4 000 euroon verrattuna. Tämä taso on lähempänä tuomioistuimen määräämiä korvauksia. Korvauksen enimmäismäärän korotus ei kuitenkaan saa vaikuttaa korvaukseen oikeutetun henkilöpiirin arvioimiseen. 

Perusvähennyksen poisto on arviomuistion perusteiden mukaisesti järkevintä. 

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Perusvähennys on valtiontaloudelliselta merkitykseltään pieni, mutta etenkin vähävaraisen uhrin näkökulmasta se on suuri. Perusvähennyksen sijaan voitaisiin harkita arviomuistiossakin esitettyä korvauksen nimellistä alarajaa. 

Tällä hetkellä kaikista muista, paitsi surmansa saaneen läheiselle rikosvahinkolain nojalla maksettavista korvauksista, tehdään 20 §:n mukaan 220 euron perusvähennys. Arviomuistion mukaan kyse on käytännössä uhrin vahingoksi jäävästä omavastuuosuudesta, mikä on periaatteellisesti ongelmallinen ratkaisu. Mahdollisuudet periä perusvähennyksen määrää vastaava korvaus rikoksen tekijältä ovat usein olemattomat. Vaikka perusvähennyksen määrä on pienehkö, sillä on tosiasiallista merkitystä vähävaraisille uhreille ja symbolista merkitystä kaikille.   THL:n näkemyksen mukaan perusvähennyksestä luopuminen selkeyttäisi rikosvahinkojen korvausjärjestelmää ja tekisi siitä rikoksen uhrin kannalta oikeudenmukaisemman ja helpommin ymmärrettävän. 

Perusvähennys vaikuttaa valtion takautumisoikeuteen perustuvan saatavan täytäntöönpanotehtävään monin tavoin.  ORK aloittaa rikosvahinkosaatavan täytäntöönpanon lähettämällä vahingonaiheuttajalle kirjeen (ilmoitus maksuunpanosta), jossa on saatavan maksamista varten tarvittavat tiedot sekä tieto siitä, mihin vahinkotapahtumaan rikosvahinkokorvaus liittyy. ORK:lla ei ole mahdollisuutta lisätä vahingonaiheuttajalle lähtevään ilmoitukseen tarkempaa erittelyä täytäntöönpantavista korvauksista korvauslajeittain. Useimmiten Valtiokonttorin myöntämät korvaukset perustuvat tuomioistuinratkaisuun, joten Valtiokonttorin rikosvahinkolain nojalla tekemä perusvähennys on monissa tapauksissa ratkaiseva tekijä siinä, miksi perittävä rahamäärä ei vastaa suoraan tuomioistuimen vahingonaiheuttajan maksettavaksi velvoittamia rahamääriä. Lisäksi rikoksen uhri voi itse samanaikaisesti periä perusvähennyksen osuutta vahingonaiheuttajalta. Edellä mainitut asiat aiheuttavat usein ylimääräistä selvitystyötä rikoksen uhrille, vahingonaiheuttajalle, ORK:lle ja ulosottoviranomaiselle. Perusvähennyksestä luopuminen todennäköisesti vähentäisi selvitystyötä aiheuttavia yhteydenottoja ORK:ssa.  

Tällä hetkellä suurin osa rikosvahinkokorvauspäätöksistä siirtyy Valtiokonttorilta ORK:lle paperisina.  Jatkossa on tarkoitus kehittää sähköistä ja osin automatisoitua tiedonsiirtoa Valtiokonttorin ja ORK välillä. Perusvähennyksestä luopuminen tukisi osaltaan myös tätä tavoitetta.

Perusvähennyksestä luopuminen lisäisi jossain määrin Oikeusrekisterikeskukselle perittäväksi tulevien valtion takautumisoikeuteen perustuvien saatavien kappalemäärää sekä perittävää kokonaisrahamäärää. Toisaalta täytäntöönpanoprosessin virtaviivaistaminen toisi vastaavasti myös henkilötyösäästöä.
 

Asianajajaliitto katsoo, että korvauksesta tehtävä perusvähennys (RVL 20 §) tulee poistaa kokonaan. Se kohtelee korvauskattojen tavoin vahingonkärsijöitä epäyhdenvertaisesti. Pienempien korvausten kohdalla perusvähennys on suhteellisesti liian iso osuus kokonaiskorvauksesta.
Valtiontaloudelliset näkökulmat voidaan huomioida sitä kautta, että asetettaisiin tietty alaraja korvaukselle, joka on haettavissa Valtiokonttorilta (esim. 50-100 euroa). 

ks. alla 

Sen kohdistuminen myös aineettomiin vahongonkorvausten saaneisiin on epäoikeudenmukaista, joten poisto on helpoin (ja ilmeisesti myös kustannuksiltaan halvin ratkaisu). 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta. 

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Mikäli perusvähennystä ei pidetä korvausmenon kannalta välttämättömänä, Valtiokonttori pitää sen poistamista perusteltuna.  

Arviomuistiossa on esitetty hyvät perustelut perusvähennyksen poistamiselle.  

Mikäli perusvähennys poistuu ja sen tilalle tulee korvaukseen alaraja, ei lopputulos korvauksen saajan näkökulmasta muutu. Alaraja voisi olla, mutta se ei voi olla muutamia kymmeniä euroja suurempi. Muutoin alaraja olisi tulkittavissa perusvähennykseksi.  

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Korvauksen alaraja tulee määritellä riittävän alas, ettei siitä tule perusvähennyksen korvaajaa. Korvauksille asetettava alaraja voisi asettua 50–100 euroon. 

Arviomuistion mukaan Ruotsissa on luovuttu perusvähennyksestä, mutta korvaukselle on asetettu 100 kruunun (noin 10 euron) vähimmäismäärä. Arviomuistiossa katsotaan, että jos maksettavalle korvaukselle asetettaisiin Suomessakin jokin alaraja, esimerkiksi 10 euroa, perusvähennyksen kumoamisesta valtiolle syntyvä kustannuslisäys voisi olla hieman pienempi. Alle 10 euron korvausten maksamisesta syntyvät henkilöstö- ja perimiskulut olisivat suhteessa korvauksiin kohtuuttoman korkeat. THL pitää arviomuistion ehdotusta perusteltuna, eli jos rikosvahinkolain perusteella maksettavien korvausten yhteismäärä jäisi alle 10 euron, sitä ei kustannussyistä tarvitsisi maksaa.  

Ks. aiemman vastauksen perustelut. 

Asianajajaliitto viittaa kohtaan 5.1. 

ks. alla 

Se voisi olla kuten verotuksessa käytetty käytänne, korvaus tulee laskennallisesti määritetyksi, mutta maksettaisiin vain sen maksamien ja käsittelyn kustannuksista ylittävältä osin siten, että sen alittavia ei maksettaisi). 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu tästä kohdasta.  

Alle 200 euron korvaus kivusta ja särystä koskee mustelma- ja pinnallinen haava -tasoisia vammoja. Voidaan kysyä, onko valtion tehtävä todella maksaa korvauksia myös tällaisista vahingoista, vai pitäisikö korvaukset keskittää vakavamman laatuisiin vammoihin.   

Kuten arviomuistiossa on todettu, rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista koskeva järjestelmä pohjautuu korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden henkilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Kysymys on sellaisesta poliittisesta harkinnasta, ettei Syyttäjälaitoksella ole tähän lausuttavaa. 

Hallinnollisten kustannusten rajoittamiseksi Valtiokonttori pitää tärkeänä, että maksettavalla korvauksella on alaraja, jonka alle jääviä korvauksia ei makseta. Sopivana vähimmäiskorvauksena voitaisiin pitää esimerkiksi 50 – 100 euroa. 

Alarajan määrittelyssä tulee huomioida, ettei siitä muodostu peruskuluvähennyksen korvaajaa. Alarajan ei tulisi ainakaan ylittää 50 euroa. 

Tiedonsaatioikeuden laajentaminen on perusteltua, mikäli se rajoittuu juuri välttämättömiin tietoihin, joita Valtiokonttorin on saatava. Tämän voisi olettaa myös parantavan henkirikoksen uhrin läheisen asemaa, kun hänen tietonsa ovat ajantasaisesti korvauksenmaksajan tiedossa.  

Ulosottolaitos ei lausu asiassa. 

Valtiokonttorin tiedonsaantioikeus helpottaa myös korvauksen hakijan työtä. 

Tällä hetkellä Valtiokonttorin tiedonsaantioikeuksien ulkopuolelle jäävät mm. syyttäjälaitos, verohallinto, Maahanmuuttovirasto sekä Digi- ja väestötietovirasto, joista saatavia tietoja Valtiokonttori tarvitsisi päivittäisessä korvaustoiminnassaan. THL katsoo, että valtiokonttorin korvauskäytäntöjen sujuvoittamiseksi tulee tiedonsaantioikeuksia tältä osin tarkistaa arviomuistiossa esitetyllä tavalla.  

Suojellaan Lapsia ry yhtyy arviomuistiossa esitettyihin perusteluihin tiedonsaantioikeuksien laajentamiseksi. Ehdotettu muutos helpottaisi prosessia niin korvauksen hakijalle kuin valtiokonttorille.   

Tiedonsaantioikeus tehostaa valtiokonttorin hallinnollista prosessia ja parantaa oikeusvarmuutta. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan muutos, joka koskee lähinnä yksityisiä terveyspalveluiden tuottajien hallussa ole-via potilastietoja, ei olennaisesti heikennä hakijoiden yksityisyyttä. 

ks. alla 

Oikeudet tähtäävät jo nyt laajaan tiedonsaantiin, joten sen tulisi tällöin olla kokonaisvaltainen, jotta se olisi yhdenvertainen. 

Kohdassa 1 mainittuun viitaten vakuutusoikeus ei lausu siitä, tulisiko tiedonsaantioikeuksia laajentaa vai ei. Mikäli tiedonsaantioikeuksia laajennetaan ja asian käsittelyssä käytetään muualta saatuja tietoja kuin korvauksenhakijalta saatuja tietoja, niin vakuutusoikeus kiinnittää huomiota hallintolain ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa säädetyn lain kuulemisvelvoitteeseen.  

- Ei sinällään liene johdonmukaista syytä sille, ettei Valtiokonttorilla ole samanlaista yhtäläistä oikeutta saada Syyttäjälaitokselta salassapitosäännösten estämättä korvausasian selvittämiseksi välttämättömiä asiakirjoja, joita sillä on nykyisellään oikeus saada tuomioistuimelta ja poliisilta. Syyttäjälaitoksen osalta kysymys lienee lähinnä syyttämättä jättämistä ja mahdollisesti esitutkinnan rajoittamista koskevista päätöksistä. Haastehakemus tullee pyytää tuomioistuimelta ja esitutkintapöytäkirjat poliisilta. Jos Valtiokonttori alkaa enemmässä määrin tilaamaan asiakirjoja Syyttäjälaitokselta aiheutuu siitä hallinnollista työtä eli kustannuksia.

- Yksittäinen asiakirja usein sisältää salassa pidettäviä tietoja, ja näiden osalta salassapitointressin haltija voi olla muukin kuin korvauksen hakija. Salassa pidettävää tietoa luovutettaessa ratkaisevaa olisi, onko sen luovuttaminen välttämätöntä korvausasian ratkaisemiseksi. Korvausasiaan ulkopuolisen olisi monesti helpompaa arvioida sitä, voiko jollain tiedolla olla merkitystä korvausasian ratkaisemiseksi. Sen sijaan sen arvioiminen onko tiedon saaminen peräti välttämätöntä, vaikuttaa arvioinnilta, jonka tekeminen voi olla hankalaa ja mahdollisesti suuritöistäkin. Pyytäessään salassa pidettäviä tietoja Valtionkonttorin tulisi pyynnössään esittää ne syyt, joiden perusteella tietojen antamisen välttämättömyys voidaan todeta suoraan tietopyynnöstä ilman enempiä selvityksiä. Muussa tapauksessa uudistuksesta voi aiheutua huomattavaakin hallinnollista työtä Syyttäjälaitokselle tietojen välttämättömyyden selvittelyn muodossa.

Tiedonsaantioikeuden esitetty laajennus vaikuttaa siis perustellulta, mutta mahdollisessa lakiesityksessä on asetettava Valtionkonttorille velvollisuus perustella sen tiedonsaantioikeus salassa pidettävien tietojen osalta ja ylipäätään tiedonsaantioikeuden laajennuksen aiheuttama hallinnollisen työn määrän lisääntyminen Syyttäjälaitokselle on arvioitava. Syyttäjälaitoksella ei ole tässä yhteydessä mahdollisuuksia arvioida sitä, kuinka paljon käsiteltäviä tietopyyntöjä tiedonsaantioikeuden laajentaminen sille aiheuttaisi ja kuinka suuritöistä harkintaa niiden käsittely vaatii. 

Valtiokonttori yhtyy arviomuistiossa sen tiedonsaantioikeuksista esitettyyn ja pitää tiedonsaantioikeuksiensa laajentamista välttämättömänä.  

Tiedonsaantioikeus on perusteltu, koska se helpottaa korvauksen hakijan työtä hakemusprosessissa. Samalla sillä voidaan välttää se, ettei samaa korvausta makseta monesta suunnasta. Uhritkaan eivät välttämättä ole tietoisia siitä, että eri tahojen korvaukset on voitu maksaa samoilla perusteilla. Mikäli asia tulee myöhemmin esiin, uhrin voi olla vaikeaa ja vähintäänkin ikävää maksaa korvauksia takaisin. 

Korvausten maksimimääriä arvioitaessa huomioon olisi hyvä ottaa henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset 2020 (saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-899-8 [3.9.2021]) sekä se, tulisiko korvaukset suhteuttaa maksimiin.  

Riskosvahinkolakia arviomuistiossa kuvatulla tavalla muutettaessa tulisi lisäksi täsmällisesti määritellä, ketä on pidettävä lain tarkoittamana erityisen läheisenä henkilönä huomioiden se, että uhrille erityisen läheinen henkilö ei aina välttämättä ole uhrille biologisesti sukua.

Toinen seikka, jota ministeriön arviomuistiossa ei  nostettu esiin, vaikka asiaa muuten arviomuistiossa kuvataan (sivulla 16) on se, että velan vanheneminen täytyy joka tapauksessa katkaista muistamalla periä velkaa. Tämä edellyttää yhteydenpitoa rikoksen tekijään ja yhteystietojen antamista rikoksen tekijälle.
 

Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa sosiaali- ja terveysministeriöltä 18.6.2021 päivätystä arviomuistiosta, joka koskee rikosvahinkolain uudistamistarpeita. Arviomuistiossa esitetään eräitä lakimuutoksia, joilla parannetaan rikoksen uhrin ja surmansa saaneen henkilön läheisten korvaussuojaa.
Lausuntopyynnön johdosta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toteaa seuraavaa:
Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo yleisesti, että esityksen tavoitteet ja ehdotetut toimenpiteet korvaussuojan parantamiseksi ovat oikeasuuntaisia ja siten kannatettavia. On perusteltua, että rikosvahinkolain mukaisten korvausten korvaustasoa nostetaan lähemmäs tuomioistuinten vahingonkorvauslain perusteella tuomitsemaa tasoa, jolloin vakava henkilövahinko tai kärsimys tulee korvattavaksi nykyistä maksimimäärää 63 000 euroa suuremmalla korvausmäärällä. On osoittautunut, että eräissä tilanteissa maksimikorvausmäärä ei riitä kattamaan edes kaikkia välttämättömiksi katsottavia kustannuksia. STM katsoo, että tämä edistää rikosvahinkojen korvaamista koskevan järjestelmän toimivuutta ja yleistä näkemystä järjestelmän oikeudenmukaisuudesta. 
Erityisen kannatettavana STM pitää ehdotettua rikosvahinkolain 20 §:ssä säädetyn perusvähennyksen (tällä hetkellä 220 euroa) kumoamista. Myös korvauksenhakijan mahdollisuus saada maksusitoumus Valtiokonttorista tarpeellisina sairaanhoitokuluina korvattaviin terapiakuluihin olisi merkittävä edistysaskel. Pienituloisimpien korvauksenhakijoiden kannalta nykyinen perusvähennys on merkittävän suuri, jolloin sen poistamisella on heidän kannaltaan olennainen taloudellinen vaikutus. Maksusitoumus puolestaan edistäisi laajasti korvauksensaajien mahdollisuutta hakeutua tarvitsemiensa terapiapalveluiden piiriin tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. On kuitenkin perusteltua asettaa lakiin myös euromääräinen alaraja (10 e), jonka alapuolella olevia kustannuksia ei käytännössä maksettaisi korvauksina. 
STM pitää myös tarkoituksenmukaisena, että korvausten maksajana olevan Valtiokonttorin hallinnollista taakkaa kevennettäisiin tiedonsaantioikeuksia laajentamalla. Muutos keventäisi myös korvauksenhakijan vaivaa ja vähentäisi jo olemassa olevaa henkistä kuormitusta rikosvahinkoon liittyvien asioiden hoitamisesta.


Arviomuistiossa on pohdittu rikosvahinkolain soveltamisalan laajentamista nykyisestä niin syrjintä- kuin tieto- ja viestintärikoksiin. Vaikka syrjintärikos on perusoikeuksiin kohdistuva loukkaus, ei ole tarkoituksenmukaista laajentaa rikosvahinkolain soveltamisalaa EU-tasolla edellytettyä laajemmaksi.  Tieto- ja viestintärikollisuuden muodot ovat moninaisia ja niiden selvittäminen on monimutkaista, varsinkin kun rikos on useissa tilanteissa lähtöisin Suomen rajojen ulkopuolelta. STM katsoo arviomuistion tapaan, että soveltamisalan laajentaminen rikostyyppiin, jossa rikollisen teon kohteena ei useinkaan ole yksilö tai joissa rikos on voitu tehdä missä päin maailmaa tahansa, ei ole perusteltua. On myös syytä ottaa huomioon, että lainsäädännössä on vastikään säädetty tietorikoksia koskevista korvaus- tai hyvitysmenettelyistä. Näiden järjestelmien hyvityskäytännöistä ei vielä ole kattavaa kokemusta. Pidämme tarkoituksenmukaisena seurata näiden käytäntöjen kehitystä, ennen kuin rikosvahinkolain soveltamisalaa laajennettaisiin. 
Sosiaali- ja terveysministeriö yhtyy oikeusministeriön johtopäätöksissään esittämään näkemykseen, että rikosvahingon täysimääräinen korvaaminen ei edelleenkään ole perusteltua, sillä muiden korvaus- ja etuusjärjestelmiemme antama turva on varsin kattava. Ei ole myöskään syytä poiketa rikosvahinkolain lähtökohdasta, jonka tavoitteena on turvata nimenomaan rikoksen välittömän uhrin oikeus korvaukseen valtion varoista. 
 

Jakelu olisi voinut olla laajempikin (sisältäen esim. ihmisoikeusjärjestöjä).
Arvomuistiosta tuli johdatteleva, kun pelkkien tilastotietojen ja lain siällön lisäksi siihen oli lisätty kommentteja. 

Mikäli lainsäädäntöön tehdään muutoksia, niin olisi hyvä, että korvaukseen oikeutettujen piiri samoin kuin korvaukseen oikeuttavat rikokset olisi määritelty mahdollisimman selkeästi joko laissa tai lain esitöissä lain tulkintaan liittyvien epäselvyyksien välttämiseksi.  

Jossain vaiheessa rahan painaminen ja valtionkin velaksi eläminen tulee tiensä päähän, eikä kaikkea voi enää maksattaa valtiolla. Kysymys valtion varojen käyttökohteista on ensisijaisesti poliittinen. Vaikka huonompiakin käyttökohteita varmaan on, varojen käyttämisen etenkään aineettomien vahinkojen (kipu ja särky, kärsimys) korvaamiseen suuressa määrin ei pitäisi olla tarveharkinnassa kovin korkealla. Onko paras tapa auttaa se, että valtio laittaa rahaa tilille. Se ei tuo menetettyä läheistä takaisin ja voidaan olla eri mieltä siitä, lievittääkö se kipua, särkyä ja kärsimystä. Korvauksen maksaminen aineettomista vahingoista on myös vastoin vahingonkorvausoikeudessa keskeistä rikastumiskieltoa, kun korvauksen saajan taloudellinen tilanne vahinkotapahtuman jälkeen on korvauksen takia parempi kuin ennen sitä.  

Arviomuistiossa ei tarkemmin tuoda esiin sitä, paljonko valtio saa perittyä maksamiaan korvauksia rikoksen tekijöiltä. Ilmeistä on, että suuri osa jää valtion vahingoksi. Kysymys ei näin ollen ole pelkästään siitä, että valtio vain auttaisi uhria saamaan korvauksen helpommin ja nopeammin, vaan käytännössä vahinko siirtyy valtion kontolle. 

Rikosasian oikeudenkäynnissä jollei muusta tulekaan riitaa, niin ainakin kivun ja säryn sekä kärsimyksen korvausmääristä. Vahingonkärsijät sangen usein esittävät ylimitoitettuja korvausvaatimuksia aineettomista vahingoistaan. Tämä ei ole yllättävää. Kenelle ei kelpaisi "ilmainen" raha. 

Sinänsä on tietenkin lähtökohtaisesti ymmärrettävää, että halutaan tukea rikoksen uhria eikä esim. jättää häntä epävarman korvaussaamisen varaan. Voi kuitenkin olla tilanteita, jolloin veronmaksajien halu osallistua korvausten maksuun tulee kyseenalaiseksi. Korvattavaa syntyy mm. rikollisten keskinäisistä välienselvittelyistä. Vahinkotapahtumaa on voinut edeltää sellainen uhrin riskikäyttäytyminen, joka olennaisesti lisää hänen todennäköisyyttään joutua rikoksen uhriksi. Onko oikein, että tällaisesta riskikäyttäytymisestä "palkitaan" suurella aineettoman vahingon korvauksella. Varmaan on aivan oikein, että kuvatuissakaan tilanteissa ei alenneta tekijän rangaistusta tai korvausvastuuta, mutta valtion osallistuminen korvauksiin voi herättää vastakkaisiakin mielipiteitä. 

Arviomuistion (s. 14) mukaan kärsimyskorvauksella uhrin on mahdollista kustantaa sellaisia toipumisensa kannalta hyödyllisiä asioita, jotka eivät olisi vahingonkorvauslain perusteella korvattavia. Kukin uhri voikin itse keksiä, mitä tekee tililleen tulleelle joskus suurellekin rahamäärälle. Hän voi esim. lyhentää sillä asuntolainaansa, ostaa pörssiosakkeita tai tehdä vaikka ulkomaanmatkan. Edelleen arviomuistion mukaan sillä, että yhteiskunta tunnustaa uhrille aiheutuneen kärsimyksen maksamalla korvauksen täysimääräisenä, voi olla uhrille myös symbolista merkitystä. Kukaan tuskin kieltäytyy tunnustamasta uhrille aiheutuvaa kärsimystä, jos hän on joutunut hyvin vakavan rikoksen kohteeksi. Eri asia on, onko valtion tehtävä korvata uhreille symbolisia merkityksiä.

Arviomuistion (s. 15 ja 16) mukaan uhri joutuu korvauksen saadakseen olemaan yhteydessä rikoksentekijään ehkä vielä vuosienkin ajan rikoksen tapahtumisen jälkeen ja tämä saattaa olla hänelle hyvin traumatisoiva kokemus ja johtaa toissijaiseen uhriksi joutumiseen. Ei kai uhrin tarvitse itse olla  yhteydessä rikoksentekijään saadakseen hänelle tuomitut korvaukset. Eiköhän asia hoidu (ulosotto)viranomaisten kautta.

Arviomuistion (s. 16) mukaan erityisesti viime aikoina on mediassa toistuvasti käsitelty surmansa saaneiden läheisten tilannetta ja tuotu esille puutteena se, ettei läheisille makseta kärsimyskorvausta valtion varoista. Tähän onkin helppo  yhtyä, jos pysyttelee tunnepuolella, eikä tarkemmin tuo esiin sitä, mistä asiassa on todella kysymys, mitä maksaa, mistä maksetaan ja kuka maksaa. Yleisemmin voidaan todeta, että medialla voi olla oma vahva agenda, jota se tuo esiin tekemällä laajan jutun epäkohtana pitämästään asiasta. Seuraavana päivänä haastatellaan vastuuministeriä, joka ei oikein voi tilanteessa muuta kuin luvata, että lainvalmistelutoimiin ryhdytään. Toiseksi, kun asia tulee eduskunnassa ratkaisuvaiheeseen, annetaan yleisönosastossa laajasti tilaa ja samanmieliset toimittajat tekevät asiasta yhden näkökulman juttuja. Se, mitä kirjoitetaan mediassa, edustaa joidenkin toimittajien mielipidettä, ei välttämättä yleistä mielipidettä. Edellä kuvatun kaltaisille keskittyneen median vaikuttamispyrkimyksille ei pidä antaa liian suurta painoarvoa lainvalmistelussa. 

Arviomuistion (s. 17) mukaan yhteiskunnallisesta kehityksestä ja arvomaailman muutoksesta johtuen surmansa saaneen läheisen oikeus saada kärsimyskorvausta rikoksen tekijältä ja myös valtion rahoittaman korvausjärjestelmän kautta koetaan perustelluksi ja oikeudenmukaiseksi seuraukseksi rikoksella aiheutetusta vahingosta. Tällainen lausuma tukee ehdotettuja muutoksia. Epäselväksi kuitenkin jää, mihin tutkimukseen tms. tällainen lausuma perustuu, vai onko kyseessä vain hokema, jolla haetaan tukea ehdotetuille muutoksille. 

Arviomuistiossa (s. 19) esitetään läheisen kärsimyskorvauksen enimmäismääräksi 4.000 euroa. Jonkinlainen enimmäisraja onkin paikallaan. Voi kuitenkin käydä niin, että pian media nostaa esille sen, kuinka pieni korvaus on läheisen menettämisestä, vaikka läheisen menetystä tässä ei olla korvaamassa eikä sellaista voikaan rahalla korvata. 

Kaiken kaikkiaan olisi pidättäydyttävä voimassa olevan rikosvahinkolain keskeisissä lähtökohdissa: ensisijaisesti on turvattava rikoksen välittömälle uhrille oikeus valtion varoista suoritettavaan korvaukseen ja korvausta saa varsinaisista henkilövahingoista eikä niinkään kärsimyksestä. Sen sijaan yhtä tärkeää ei ole se, että rikosvahinkolain perusteella maksettavat korvaukset ovat mahdollisimman lähellä tuomioistuinten määräämiä vahingonkorvauslakiin perustuvia korvauksia.  
                             

Valtiokonttori pitää tarkoituksenmukaisena voimassa olevaa rikosvahinkokorvausjärjestelmää, jossa korvaukseen oikeutetut sekä valtion variosta suoritettavat korvaukset määritellään samojen säännösten mukaisesti niin terrorismin uhrien kuin muidenkin rikosten uhrien osalta. Muistiossa esitetyn mukaisesti uhrin ja hänen läheistensä kannalta ei yleensä ole merkitystä sillä, millä rikoksella vahinko on aiheutettu, mikä tulisi huomioida myös rikosvahinkolain 2 §:ään tehtäviä muutoksia harkittaessa. 

Ulkomailla tapahtuneissa terrori-iskuissa ja henkirikoksissa tai muissa vakavissa henkeen tai terveyteen kohdistuvissa rikoksissa uhrin ja uhrin läheisen oikeus rikosvahinkolain mukaisiin korvauksiin tulee turvata samalla tavalla kuin, jos rikos olisi tapahtunut Suomessa. Koska nykytilanne lainsäädännön kannalta on epäselvä, tulisi tätä asiaa selvittää tarkemmin, jotta tulevat tilanteet voidaan ennakoida. Asiaa ei ole käsitelty arviomuistiossa, mutta se voitaisiin ottaa tarkempaan selvittelyyn tässä yhteydessä.