Lähettäjä: Asko Aro-Heinilä Lähetetty: 25. huhtikuuta 2017 17:40 Vastaanottaja: Kirjaamo Kopio: Ovaska Eeva; Karppanen Mira Aihe: Maantielain arviomuistio - kommentointi Tervehdys Satakunnasta Satakuntaliiton virastossa käydyn kierroksen pohjalta seuraavat kommentit: Muistiossa pohditaan synergiaetuja ja kuinka ne voidaan säilyttää muutoksessa. Edut ovat todellisia, mutta maakunnan näkökulmasta voi ensinnäkin löytyä uusia synergiaetuja, jos maakunnan vastuulle tulee muutakin infraa taikka yleisemmin teknisen viraston toimialaan kuuluvia asioita, ja toisekseen, maakunnalla pitää olla riittävästi valtaa liikenneasioihin, jotta liikennejärjestelmää voidaan kehittää osana muuta aluekehitystä. Mielestämme olennaista on pyrkiä nyt hahmottamaan, mitkä tehtävistä ovat oikeasti keskeisiä maakunnalle niistä, jotka eivät ole niin tärkeitä, tai joita kuitenkin pitäisi hoitaa keskushallinnon ohjeiden mukaan. Jälkimmäisten siirrosta maakuntaan olisi vain haittaa. Tienpidon kokonaisuus on sinällään melko monimutkainen vyyhti ja kaikenlaiset prosessit limittyvät siinä päällekkäin, mutta karkeasti voidaan tehdä jako kolmeen: - kunnossapito: auraus ja muu päivittäinen huolto, päällysteiden uusinta, siltojen korjaus yms. - tiesuunnittelu: uusissa hankkeissa ja perusparannuksissa tehtävät tie- ja rakennussuunnitelmat - tieverkon kehittäminen: päätökset perusparannuksista ja uusista hankkeista, esisuunnittelu, vaihtoehtojen vertailu ja rahoituksen jakaminen kilpailevien kohteiden kesken Kunnossapito on selkeimmin asia, jota mielestämme ei kannata siirtää maakuntaan, varsinkaan, kun linjataan, että tieverkon omistajuus säilyy valtiolla. On selkeämpää, että omistajuuden lisäksi valtio jatkaisi myös ”isännöitsijänä” verkolla. Myös ELY:issä on nämä tehtävät hoidettu keskitetysti neljällä alueella. Nämä neljä vastuualuetta voisivat ehkä jatkaa suunnilleen nykyisellään ja ne voisivat olla esim. valtion ja maakuntien yhteisomistuksessa. Sinällään nämä vastuualueet toimisivat melko itsenäisesti ja ohjaus tapahtuisi säännöllisillä tulosneuvotteluilla, joissa sovittaisiin palvelutasoista ja rahoituksesta. Maakunnan intressi on ennen kaikkea päästä vaikuttamaan palvelutasoon, käytännössä päättämällä siitä, paljonko rahaa tähän tarkoitukseen maakunta budjetoisi. Kunnossapitoon menee myös valtaosa tienpidon rahasta, joten suurin osa nykyisestä synergialla saavutettavasta säästöstä pystyttäisiin pitämään tämän tapaisella mallilla. Suunnittelu on ehkä hankalammin analysoitava kokonaisuus, sillä käytännön suunnittelussa tietysti päätetään myös paljon kaikenlaista, millä on vaikutusta esimerkiksi maankäyttöön. Tiesuunnitelma ei ole sillä tavalla erillinen puhtaasti tekninen kokonaisuus, kuin kunnossapidon eri urakat ovat. Toisaalta synergiahyödyt ovat ilmeisiä, ja tiesuunnittelun siirto maakuntaan vaatisi varmaankin lisää työntekijöitä. Varsinkin alkuvaiheessa pitänee lähteä siitä, että näiden osalta sovelletaan vastuumaakuntamallia, mutta pitää toimia niin, että tämä jätetään selkeästi maakuntien itsensä sovittavaksi. Nykyisellään ELY ostaa itse suunnittelun konsulteilta ja varsinaisesti kyse on projektinjohdosta. Periaatteessa projektipäälliköt voisivat olla missä organisaatiossa tahansa ja johtaa projekteja tilauksesta. Olennaista on, kuka ohjaa projektipäälliköiden työtä. Kehittäminen, esisuunnittelu, rahoituksen jakaminen ja ennen kaikkea valintojen tekeminen, mitä teitä kehitetään ja miten, on maakunnan kannalta olennaista. Täältä saadaan myös itsehallintouudistuksen varsinaisia etuja, kun maakuntaa voidaan kehittää yhtenä kokonaisuutena, liikenneverkon ollessa osa muuta yhdyskuntarakennetta ja sen kehittäminen osa elinvoimapolitiikkaa. Sinällään tämän toiminnan siirto maakuntiin olisi jo merkittävä muutos, jos voidaan vain olla varmoja, että juuri maakuntien liikennejärjestelmätyö ohjaa itse tienpitoa. Ja jos tienpito on maakunnan vastuulla, niin tuskin se voi tarkoittaa muuta, kuin että nämä asiat tulevat maakunnan toimivaltaan. Mietittävä on vielä viranomaistoiminnan rooli. Kyse on käytännössä erilaisten lupien myöntämisestä ja hankesuunnitelmien hyväksymisestä. Mitä lupia maakunnan tulisi myöntää, mitä liikenneviraston tai muun keskusviraston? Voisiko ajatella, että pääosin tiesuunnitelmat hyväksyisi maakunta, vaikka suunnittelu ja suunnitteluttaminen olisivatkin jossain muussa organisaatiossa? Seuraava on tässä asiassa jo jotenkin selvää: valtiolla tieverkon omistajuus, siksi myös sen kunnossapito valtiolle, maakunnalla on vastuu liikennejärjestelmästä, siksi maakunnan pitää voida ohjata investointeja ja päättää rahoitustasosta. Terv Asko Aro-Heinilä vs. maakuntajohtaja asko.aro-heinila@satakunta.fi +358503501505